Toukokuun lopulla suuntaamme saaristoon: tulossa on kaksi päiväretkeä UNESCOn maailmanperintöalueelle Raippaluotoon. Näillä reissuilla pohjoinen kohtaa kirjaimellisesti etelän, sillä kuljemme pitkin karun kaunista saaristomaisemaa ja kokkailemme afrikkalaisia makuja leirinuotiolla.

Reittimme on helppokulkuinen ja kokonaispituudeltaan noin viisi kilometriä. Lähdemme matkaan Vikarskatin kalasatamasta, josta patikoimme vanhalle kalasaunalle Finnhamnin niemenkärjessä. Lisää reitistä ja tunnelmakuvia viime kesältä löydät blogistamme Walk to Finnhamn.

Luontoretki ja kokkauskurssi Nordic meets Africa tulossa siis 21.5. ja 25.5. Sunnuntaina 21.5. kokkailemme sekaruokaa, mutta helatorstai 25.5. on pyhitetty kasvisruualle − mahdollisuus myös muokata ateria vegaaniseksi toiveiden mukaan.

Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan:

***

Kesäkuun toisena viikonloppuna tarjolla on kevään paras luonnonkasvikurssi, jonka vetää koulutettu villiyrtti- ja sienineuvoja Sanna Autere yhteistyössä kanssamme. Kurssilla opit tunnistamaan ja hyödyntämään kotimaisia voimaruokia: esimerkiksi nokkosta, maitohorsmaa ja mustaseljaa sekä tutustut samalla Suomen ainoaan luonnon maailmanperintöalueeseen.  

Lähde mukaan maistelemaan ja haistelemaan kesäkuun kasvustoja sekä hengittämään merituulta ja metsää ainutkertaisissa saaristomaisemissa!

Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan:

***

Sinulle, joka etsit rentoa liikuntaharrastusta kesän kynnykselle ja olet ehkä jo pitkään miettinyt, että olisi hyvä vähän petrata suullisen englannin taitoasi, meillä on täydellinen ratkaisu: kielikurssi luonnossa.

Kurssilla keskitytään englannin puhumiseen, kannustavasti ja rennossa ympäristössä metsän syleilyssä. Samalla liikutaan luonnossa ja puretaan arkistressiä. Kurssin kesto on neljä viikkoa ja tapaamiskertoja on kaksi viikossa.

Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan:

***

Kesäloman matkasuunnitelmat vielä auki? Tässä olisi loistotilaisuus viettää erilainen juhannus Tansanian upeassa luonnossa. Tulossa kuuden päivän safari Mikumin ja Udzungwan kansallispuistoihin. Matkalle mahtuisi mukaan vielä kaksi henkeä, joten lue lisää ja ilmoittaudu pian!

Innostuitko? Olisi hienoa saada sinut mukaan. Toivottavasti tavataan:)

Ps. Järjestämme retkiä myös pienille ryhmille, joten esimerkiksi luontoretki ja kokkauskurssi voidaan hyvin muokata soveltuvaksi tiimin retriittipäivään tai työpaikan virkistyspäiväksi. Ota meihin yhteyttä niin jutellaan lisää.